Nassim Nicholas Talebin kirja Musta Joutsen : erittäin epätodennäköisen vaikutus vie meidät kahteen maailmaan Mediokristaniin ja Extremistaniin. Mediokristanissa satunnaisuus on vähäistä, ennustetaan sen perusteella, mitä nähdään ; tapahtumat jakautuvat Gaussin käyrälle, yksittäinen havainto ei määrittele kokonaisuutta ja vallitsee kollektiivinen tyrannia. Elämme ymmärtämättämme kuitenkin jo Extremistanissa, missä satunnaisuus on dramaattista, historian tapahtumista ei voi ennustaa tulevaisuutta ; tapahtumat ovat joko tieteellisesti käsiteltäviä ”harmaita” joutsenia tai täysin käsittelemättömiä Mustia Joutsenia ; pieni määrä äärimmäisiä tapauksia määrittää kokonaisuuden ja vallitsee sattuman tyrannia.
”Tuntematon tuntematon” on uuden tiedon syntymisen kannalta keskeistä. Lukemattomat kirjat ovat tärkeämpiä kuin luetut. Lukemattomista kirjoista syntyvät ne aihiot, joista uusi tieto syntyy. Pysähdyin pohtimaan kirjastojen kokoelmapolitiikkaa. Mitä arvokasta menetämme poistettujen kirjojen mukana. Menetämme ainakin mahdollisen lainaajan. Hukkaostos meille, mutta toisena aikana toisenlaiselle lainaajalle kirja avaa maailman, mitä me harhojen vallassa vaeltajat emme huomaa. Musta Joutsen kertoo epävarmuudesta maailmassa, mitä kuvittelemme hallitsevamme. Luomme standardeja, otamme tiedon haltuun, opetamme informaatiolukutaitoa ja ennustamme tulevaa.
Maailma on Talebin mukaan ihmisille niin järjestyksessä ja ymmärrettävissä olevaa, ettei sivuille vilkuilla. Koska ihmiset toimivat näkökenttää rajoittavien silmälappujen ohjaamina eli ”platonisen harhaluulon” vallassa, syntyy kolme kohtalokasta virhepäätelmää. Ihmisillä on taipumus synnyttää selitys tapahtuneelle jälkikäteen eli he antautuvat narratiivisen harhan valtaan. Ludinen harha taas johtuu taipumuksesta uskoa, että peliin sisältyvä strukturoitu satunnaisuus pätee myös reaalimaailmassa. Kolmanneksi syyllistytään takautuvan tilastoinnin harhapäätelmään, toisin sanoin uskotaan jonkin asian tulevan tapahtumaan luottaen tilastotietoihin. Kalkkuna hyvin syötettynä uskoo lokoisten päiviensä jatkuvan.
Talebin mielestä yliarvioimme tietojamme. Sosiaalisten suhteitten varaan rakennettu tieto on yhtä arvokasta, olipa sitä sitten pääministerillä tai taksikuskilla. Menestys perustuu enemmän onneen kuin osaamiseen. Maksamme liikaa eliitille, jonka mahdollisuus tietää enemmän ja ennustaa paremmin ei ole tavallisen tallaajan ennustajanlahjoja kummoisempi. Vain taitoon perustuva tietämys (esim. aivokirurgit) ei ole helposti korvattavissa. Tietoihinsa tyytyväinen asiantuntija ei etsi vastausta ennustamattomuuden piiristä. Informaatio on tiedon löytymisen tiellä. Taleb epäilee yliopistojen kykyä tuottaa uutta tietoa. Uuden tiedon synnyssä oppineisuus auttaa. Oppineisuus edellyttää lukeneisuutta. Kaikessa oppimisessa on serendipiteettiä (onnekasta sattumaa). Useimmat keksinnöt ovat serendipiteetin luomuksia.
Kokoelmien merkitys kirjastojen ydinalueena toimii ennakoimattomassa maailmassa. Uudet näkökulmat löytyvät sieltä, mistä niitä ei osata hakea. Valmiiksi tiedetty ei tuo ajatteluun uutta. Tuotteistaminen sopii ennakoitavissa olevaan talouteen, suorituskeskeiseen kulttuuriin. Kirjastot tuottavat lainoja ja käyttämätön aineisto joutaa poistettavaksi. Oletus, että tietoa haetaan vain rationaalisesti, viitetietoja rekisteristä etsien, informaatiolukutaitoisesti, sulkee pois harhailevan, etsivän, yllättäen löytyvän tiedon. Kulttuuriteollisuus kaihtaa serendipiteettiä. Jätämme huomiotta sen, mitä emme lue, ja siksi emme saa hiljaisia todisteita Mustista Joutsenista. Epävarmuuden luonnehtimiseen ei löydy yksinkertaista vastausta. Jos hyväksyy Mustan Joutsenen, on luovuttava Gaussin käyrästä, varmuudesta ja ennustettavuudesta. Hallinta lähtee siitä, että tunnustetaan tietämättömyys, ei suinkaan tieto.
Hilkka Axelsen
